sunnuntai 11. toukokuuta 2014

100% REHELLISYYS.

Olen alkanut ymmärtää kuinka tärkeä pohja rehellisyys on kaikelle. Täydellinen rehellisyys itselle ja sitten muille. Olen kulkenut tasaisesti rehellisyyttä kohti jo jonkin aikaa. Aloin taannoin tarkkailemaan itseäni ja omia tunnetilojani. Ei ollut helppoa myöntää, että olen itse se suurin valehtelija ja piilottelija itselleni/itseltäni. Oikea valepukki! Tämä oli ensimmäinen sukellus syvempään, aidompaan rehellisyyteen.


Ihmiset ovat loistavia uskottelemaan, luokittelemaan ja perustelemaan asioita itselleen. Mielen aktiivinen työ ansaitsisi jonkin sortin Oscarin. Mieli tuntuu saaneen otteen meistä, siitä mitä todella olemme. Alamme uskoa, että olemme rajallinen mielemme. Miten sitten saada itsensä kiinni epärehellisyydestä?

Tunne on totta. Se mitä tunnet syvällä sisälläsi, on sydämen ääni. Sydän on aina oikeassa. Sydän on rehellinen. Sydämen ääni on helppo hukuttaa ja jättää huomiotta. Ihmiset on kasvatettu ajattelemaan ja pohtimaan, mikä on järkevää. "Järkevät" asiat usein pitävät meitä otteessaan, kaikki on periaatteessa hyvin, ihan ok, mutta tarkemmin ajateltuna mikään ei oikein tunnu miltään. Hyvin usein se "järkevin" vaihtoehto on kaukana todellisesta sydämen palostamme. Jotta voisimme todella kuulla syvälle sisimpäämme, meidän täytyy pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mitä minä todella haluan. Erilaiset unelmakartat toimivat hyvin. Mitä sinä haluaisit olla, jos ei olisi minkäänlaisia taloudellisia tai fyysisiä rajoituksia?

Kun aloin tiedostaa oman sydämeni äänen vieläkin paremmin ja vihdoin löytää rehellisyyden itseäni kohtaan, tunnen helpotusta. Valinnat ovat selkeämpiä viimeistään hetken tunnustelun jälkeen. Kahdesta vaihtoehdosta on helpompi valita se itselle parempi, niin pienemmissä kuin isommissakin asioissa. Olemalla rehellinen itselle ja seuraamalla omaa oikeaansa kaikki ympärillä olevat asiat alkavat loksahdella paikoilleen, myös ne, jotka eivät suoranaisesti liity tekemiini valintoihin.


Epämiellyttävämmät emootiot on helpompi jäljittää, kun ei enää kiellä itseltään niitä "huonompiakaan" tunnetiloja vaan valaisee ne rehellisyydellä, hyväksyy, ja päästää menemään. Nämä epämiellyttävät emootiot ovat paljon lyhytkestoisempia, kun pääsee käsiksi suoraan ytimeen eikä tarvitse lähteä selvittämään mistä tämä tukala olo johtuu.

Myös ihmissuhteissa rehellisyys on avain toimivaan kanssakäymiseen. Jotta voin olla rehellinen toiselle, täytyy minun ensin olla rehellinen itselleni. Usein erilaiset "tunnetukokset" johtuvat jonkin asteisesta epärehellisyydestä. Tuomalla kaikki tuntemukset rehellisesti pintaan, tukokset pääsevät poistumaan. Epärehellisyys ei kykene elämään rehellisyyden valokeilassa.


Olen huomannut, että mitä rehellisemmäksi tulen, sitä vähemmän pystyn elämään epärehellisyydessä. Ne eivät vain mahdu samaan pakettiin. Mielestäni rehellisyys on myös jonkinlainen onnellisuusmittari. Mitä rehellisempi olet, eli lähempänä omaa oikeaasi, sitä onnellisempi olet. Rehellisyyteen perustuvat ihmissuhteet ovat kestäviä ja kevyitä, koskaan ei tarvitse mietiskellä, että mitähän tuo nyt miettii. Jos näin on, niin senkin voi rehellisesti tuoda esille!

Miksi sitten niin usein ihmiset valitsevat epärehellisyyden? Ylpeys ja huono itseluottamus voivat aiheuttaa epärehellisyyttä itselle. Tämä tunne on niin nolo, tai muuten vain hirvittävä, että mieluummin kiellän sen olemassaolon kokonaan ja uskottelen itselleni että kaikki on hyvin. Tai voisin piiskata itseäni, koska tunnen epämiellyttäviä tunteita, joita en salli itselleni (koska ihmisen TÄYTYY olla vahva!) On myös helppo uskotella itselleen haluavansa jotakin, jonka joku muu on istuttanut uskomusjärjestelmään. "Haluan menestyksekkään uran koska minusta pidettäisiin enemmän". Ennemmin tai myöhemmin tilanne kärjistyy sietämättömäksi, koska sydän yrittää tunteen tavoin kertoa, että et ole linjassa.


Ihmiset valehtelevat myös toisilleen jatkuvasti. Usein motivaationa on torjutuksi tulemisen pelko tai menettämisen pelko. Asioita jätetään kertomatta, jotta tilanne pysyisi "sopuisana". Tai asioita kaunistellaan, jotta voitaisiin näyttäytyä paremmassa valossa. Paremmassa valossa täytyy pysyä tullakseen hyväksytyksi. Jokainen ihminen kaipaa kipeästi rakkautta ja hyväksyntää. Olemalla epärehellinen muille voi ehkä väliaikaisesti kasvattaa "pisteitä" muiden silmissä ja kokea hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta. Samalla ulkoistetaan koko oma olemus ja määritellään minä muiden ihmisten kautta. Tullaan riippuvaiseksi muiden ihmisten rakkaudesta ja hyväksynnästä. Jos se loppuu - kuten epärehellisyydessä useimmiten - saatetaan kokea sisäinen kuolema. Epärehellisyys on äärimmäisen kuluttavaa, sillä pian saatetaan huomata, että koko minäkuva on muokkautunut sen mukaan mitä sinun toivotaan olevan (jotta saisit hyväksyntää) ja saatetaan jopa uskotella itselle, että todella haluan tätä kaikkea. Silti olo on onneton. Joudutaan ikäviin tilanteisiin. Löydetään itsensä paikoista jonne ei kuuluta. Ihmisten seurasta, jossa ei viihdytä. Kuinka suuressa arvossa pidät ihmissuhteita, joissa on epärehellisyyttä, jonka johdosta mahdollisesti kaikki osapuolet varovat ja rajoittavat todellista itseään?


Kaikki lähtee sisältä. Kun olet 100% rehellinen itsellesi, annat itsellesi luvan olla mitä olet eikä sinun tarvitse kantaa raskasta epärehellisyyden viittaa. Se on luonnollinen olotila, joka tuntuu mahtavalta! Aloita rehellisyys tunne ja tilanne kerrallaan. Haasta itsesi häikäistymään omaan rehellisyyteesi! Tunnet olevasi kotona, riippumatta ulkoisista tekijöistä tai ihmisistä. Hyväksyt itsesi täysin sellaisena kuin olet, etkä enää tarvitse rakkautta ja hyväksyntää itsesi ulkopuolelta. Kun pakonomainen tarve häviää, rakkaus pääsee kukoistamaan täydessä terässään, vapaana ja rehellisenä. Ihmissuhteesi rakentuvat kestävälle ja aidolle pohjalle ja kuten sanottua, rehellisyyden valossa millekään epärehellisyydelle ei jää sijaa. Kannustat muitakin rehellisyyteen olemuksellasi ja epärehellisyys karsiutuu luonnollisesti pikkuhiljaa pois elämästäsi.

Rehellisyys saattaa aiheuttaa ihmisissä erilaisia reaktioita. Jotkin ihmiset eivät ole tottuneet rehellisyyteen ja tällöin pintaan saattaa nousta ihmetystä ja jopa ärtymystä. Usein rehellisyys kuitenkin luo lisää rehellisyyttä. Ollessasi hetki hetkeltä rehellinen itsellesi ja muille, olet niin vahvasti omassa voimassasi, ettei sinulla ole mitään tai ketään, minkä voisit menettää.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Mitä minulle kuuluu?

Viimeisten kuukausien aikana oma oppimisen tahti on kiihtynyt entisestään ja oikeastaan kokonaan uusi minä on kuoriutunut esiin. Blogaaminen on jotenkin jäänyt, uusia oivalluksia itsestä tulee päivittäin ja jollei niitä heti kirjoita ylös, seuraavan oivalluksen kohdalla on lähes mahdotonta enää kirjoittaa ensimmäisestä tunteella. Mutta niinhän se on, että eteenpäin mennään jatkuvasti ja välillä on enemmän aikaa prosessoida ja sisäistää opittua ja välillä uutta tulee niin paljon että täytyy vain pitää hatusta kiinni että pysyy kyydissä ja tajuissaan!

Kaikki nämä oivallukset ovat kuitenkin olleet niin massiivisia ja minua vahvasti lähemmäs omaa aitoa minää vieviä, että teen inspiraation ja jaksamisen mukaan parhaani, jotta saisin ne ilmennettyä tekstin muotoon teille. Toimikoon tämä kirjoitus teille kuulumisina ja itselleni muistilistana aiheista, joista jokainen ansaitsee jossain vaiheessa syvemmän perehtymisen omina blogipostauksinaan.

Herkkyys. Olen löytänyt itsestäni täysin uudenlaista herkkyyttä. Joidenkin voi olla vaikea uskoa, että minun on ollut vaikea näyttää aito paljas herkkyyteni ja herkistyä kauniista musiikista tai asioista, etenkin jos kyseessä on ollut joku itseni ulkopuolella vallitseva tilanne. Luulin olevani hyvinkin herkkä ja tunteva ihminen, kunnes eräänä päivänä todella pääsin syvemmälle itseeni ja sydämeeni kuin koskaan aiemmin. Ymmärsin tuona hetkenä, että niin usein edelleen toimin egon varassa verhoutuneena tekoaitouteen. Tämän jälkeen koko ympäröivä maailma ihmisineen on näyttäytynyt aivan uudella, kiehtovalla ja kauniilla tavalla.

Luovuus. Uskon, että herkkyys ja luovuus kulkevat pitkälti käsi kädessä, elleivät jopa ole saman asian ilmentymiä. Ainakin samasta lähteestä ne tuntuvat kumpuavan. Kun ensin löysin itsestäni syvää herkkyyttä, luovuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Visualisointikyky on kasvanut valtavasti. Ehkä suurin avautunut luovuuden ilmaisun kanava on ollut musiikki. Ensin opin kuuntelemaan musiikkia jokaisella solulla ja ymmärtämään sitä syvemmin. Tämän jälkeen olen alkanut myös kokea syvää riemua saadessani tunnelmoida musiikkia tanssien, laulaen ja jopa soittaen. Omaksi iloksi, itselleni. Riippumatta siitä, onko muita ihmisiä ympärillä ja riippumatta siitä miltä näytän tai kuulostan. Viimeksi eilen kuulin kommentin "Huomaatko, että laulat aika kovaa julkisella paikalla?" Kyllä huomaan. Rakastan sitä!

Rehellisyys. Rehellisyysteema on ollut vahvasti pinnalla viime kuukaudet. Huomasin, että ihmismieli on loistava kätkemään asioita muilta ja ennenkaikkea itseltään! Kaikkein tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Miltä tämä minusta tuntuu? On yllättävän vaikeaa myöntää itselleen omat syvimmät tuntemukset. Tällä matkalla voin kiittää parasta ystävääni ja peiliäni, joka on opettanut minua näkemään paremmin omaan ytimeeni kussakin hetkessä. Kun on hyväksynyt itsensä täydellisesti sellaisena kuin on, täysin paljaana ja alastomana, rehellisesti, voi jakaa sen muille ja ehkä jopa hämmentää ympärillä olevia ihmisiä rehellisyyden valolla. Täydellisen rehellisenä ihminen on niin omassa keskuksessaan, että ei ole mitään tai ketään, mikä voisi satuttaa, tai minkä voisi menettää.

Heittäytyminen. Tämän uuden puolen ilmentymiselle en keksi paremmin kuvaavaa sanaa kuin heittäytyminen. Heittäytyminen tuntuu olevan mahdollista vain yksin tai erittäin hyvässä seurassa ja suurempia tunnelukkoja ei voi olla pinnassa yhtä aikaa. Kuvailisin sitä tilaksi, jossa ego ja kaikenlainen luokittelu ja rajoitukset katoavat ja jäljelle jää vain täydellisen aito, rehellinen, riemullinen sielu, joka haluaa kokea ja iloita. Ehkäpä sitä voisi kuvailla jonkin sortin meditatiiviseksi tilaksi. Heittäytyä voi lähes milloin ja missä tahansa. Yleensä heittäytymiseen liittyy positiivisia tunnetiloja ja niiden fyysisyyteen tuomista esimerkiksi laulaen, tanssien tai puhuen. Heittäytymisen tiloja on monen tasoisia, ja syvimmissä heittäytymisissä koko minä, henkilönä, katoaa omasta tietoisuudesta ja jäljelle jää vain kaunis kokemus.

Highest excitement. Mikä ajatus saa sinut innostumaan juuri nyt kaikkein eniten? Mihin tunnet aitoa sydämen paloa? Tukeeko se kokonaisvaltaista hyvää vai perustuuko se kestämättömään hetken mielitekoon? Aito tunne ei valehtele. Aitoon tunteeseen voi aina luottaa. Aito tunne usein on myös mielemme mielestä se järjettömin ja hulluin vaihtoehto. Miksi? Koska mieli on loistava luokittelija ja sisäisen palon tukahduttaja. Ja ne muut. Mitähän nekin mahtavat ajatella jos toimin näin? Valinta on sinun. Kärjistettynä voit joko jatkaa mahdollisimman järkeviä valintoja ja tukahduttaa sisäisen palon tai alkaa kuunnella sydäntä. En väitä, etteikö järki ja sydämen palo voisi kulkea käsi kädessä. Joka tapauksessa seuraamalla omaa highest excitementtia päädyt aina oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Uskalla kokeilla itse.

Negatiivisten emootioiden käsittely. Valmiiksi täällä ei tulla koskaan. Negatiivisia tunnetiloja on ollut, on nykyään ja tulee varmasti myös olemaan. Tämän asian hyväksyminen omalla kohdallani on vaatinut jonkin verran pohdiskelua. Negatiiviset emootiot eivät ole "negatiivisia", vaan ne ovat olemassa aina ja vain näyttääkseen jotakin, jonkin kasvun paikan. Niinpä on tärkeää oppia tutkimaan omia tuntemuksiaan. Energiahoitojen kautta olen saanut syventyä tunteisiin ja niiden teoriaan, joka on auttanut minua kehittämään itseäni ja tunteiden kohtaamista sekä ymmärtämistä vielä pidemmälle ja itselleni sopivimpaan muotoon. Tuntemalla negatiivisen emootion se poistuu tässä hetkessä. Ymmärtämällä negatiivista emootiota se jää tarpeettomaksi.

Tunnesyöminen. Vasta, kun lopetin tunnesyömisen, ymmärsin, että se oli kestänyt kokonaisen vuoden. Ruoka ja ravinto hallitsi suurta osaa elämääni ja ajatuksiani. Nykyään minun on helppo erottaa itsestäni onko kyseessä tunnesyöminen vai aito tarve ravinnolle. Tunnesyödessä ruoka maistuu epäluonnollisen maukkaalta ja siitä aiheutuva hyvän olon tunne yrittää täyttää jonkin sortin sisäistä tyhjiötä. Tunnesyödessä syöminen ei lopu kylläisyyden tunteeseen tai edes täyteen vatsaan, tunnesyöminen loppuu vasta kun olo on huono ja ähky eikä enempää pysty syömään. Kun olo tasoittuu 'täyteen vatsaan', tunnesyöppö on jo suunnittelemassa seuraavaa ateriaa ähkyn palauttamiseksi. Valtava, ähky, huono olo on läsnä suuren osan ajasta. Se on suora heijastus jostakin sisäisestä tyhjiöstä. Näin ollen tunnesyömiseen ei auta liikunta, dieetit, ohjelmat eikä mikään muukaan itsensä ulkopuolinen pelastus. Tunnesyömisen parantuminen lähtee sisäisestä oivalluksesta, mikä tai minkä puute tekee olostani niin tyhjän, että hukutan sen erilaisiin makuihin?

Laajentuminen. Tarkoitukseni on laajentua. Laajentuminen ei ole minkään sulkemista pois vaan kaiken ottamista sisään. Tämä on tullut todeksi osaltani useiden eri elämänalueiden kohdalla. On ollut äärimmäisen tarpeellista ja tärkeää ensin supistaa ja supistua, jotta voi jälleen laajentua ja nähdä alkuperäistä lähtöpistettä pidemmälle. Esimerkkinä voisin mainita ravintoasiat. Karsin hyvin vauhdikkaasti muutama vuosi sitten kasvisruokavaliostani gluteenin, sokerin ja myöhemmin maitotaloustuotteet. Olo oli mahtava ja aloin ymmärtää mikä merkitys elävällä ravinnolla ja puhtaalla ruualla on terveyteeni. Loin vankan pohjan uusille elintavoille ja kehon puhdistuttua krooniset sairaudet katosivat. Kuitenkin tässä vaiheessa voin todeta, että jonkin verran kategorisoin itseäni. Ituhippi mikä ituhippi. Minun täytyi supistaa itseäni, jotta voisin laajentua entistä ehommaksi. Nykyään syön mitä kussakin hetkessä tekee mieli ja mikä tuntuu hyvältä kehoa kuunnellen. Lihaa syön joskus, maitoa käytän pienissä määrin kodin ulkopuolella ja ehkä eniten rajojani rikkovaa on ollut syödä mäkkärin juustohampurilainen, hyvällä mielellä. Vaikka pääasiassa syön edelleen luomulaatuista gluteenitonta, sokeritonta ja maidotonta kasvispainotteista ruokaa, voi välillä suuhun eksyä vaikka kaupan jäätelöä. Koska voin tehdä niin. Hyvällä mielellä.

Rakkaus. Kaikki edelliset kohdat ovat tuoneet minua lähemmäs itseäni ja rakkautta. Rakkaus minussa on kasvanut vauhdilla ja erityisesti olen opetellut ja opettelen edelleen rakastamaan itseäni ja sitä kautta muita ihmisiä ja ympäröivää maailmaa. On mahtavaa havaita rehellisyyden kautta oma epätäydellisyytensä. Hyväksyä sen olemassaolo täysin ja sen jälkeen opetella rakastamaan sitä koko sydämestään. Tällainen minä olen. Täydellisen epätäydellinen. Joskus otan yhden askeleen taakse, jotta voin seuraavassa hetkessä mennä kaksi eteenpäin.
Tämän jälkeen oikeastaan aika luonnollisesti näkee ympäröivän maailman ja sen ihmiset epätäydellisen täydellisenä. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja rakastettava juuri sellaisena kuin on. Kunnioitus kaikkia ja kaikkea kohtaan on kasvanut valtavasti ja kaiken sen takana on rakkaus.

Kiitos!