torstai 19. joulukuuta 2013

Ihana, satumainen Älymaa


Tässä minä istun ja ihmettelen, kotona, läppärin äärellä, tavarani purkaneena ja pesukoneen pauhatessa kuluneita päiviä. Pää yrittää koota ja tiivistää kaikkea kokemaani seikkailua ja elämää jonkinlaiseksi paketiksi, jaettavaksi teille. Saimme Pihlan kanssa kunnian päästä vieraiksi näkemään aitoa maalaiselämää serkkuni luokse Ylämaalle (=Älymaalle).

Ihailen serkun rohkeutta hypätä pois oravanpyörästä, ostaa vanha talo keskeltä metsää, järven rannalta, jäädä 2- ja 3-vuotiaiden mitä ihanimpien lapsien kanssa kotiin, remontoida, rakentaa, puunata ja puuhata, ideoita ja uskaltaa elää unelmaansa. Arvostan suuresti sitä kansanperinteiden ja aitouden kunnioitusta mikä Ylämaalla huokuu. Pyrkimys on olla mahdollisimman omavarainen, elää vanhaa kunnioittaen, tasapainossa kaiken kanssa. Kaupungissa eli Lappeenrannassa käydään harvakseltaan. Kaikki tehdään itse, mieluiten kierrätetyistä materiaaleista. Ylämaalla tunnit eivät vuorokaudesta lopu kesken. Paikka on ajaton. Hetken ajan saimme olla osana yhden unelman todeksielämistä. Koska kerrottavaa olisi loputtomiin, turvaudun näihin uskomattomiin otoksiin, joihin olen saanut talletettua edes murto-osan siitä lämmöstä ja tunnelmasta, mitä saimme kokea. Kiitos.



Ruoka oli ensiluokkaista. Heti tultuamme pääsimme maistelemaan talon omaa kukkoa leivinuunissa muhitettuna. Ensimmäisen illan erittäin maukas erikoisuus oli tuoreeseen, käsittelemättömään vuohenmaitoon tehdyt valkovenäläiset. Parhaan makuinen alkoholijuoma, mitä olen koskaan maistanut!

Vuohenmaitovalkovenäläiset
Tunnelmaa

Sain myös osani itsetehdystä saippuasta! Erilaisilla muoteilla saa kauniita saippuoita ja mikä parasta; voit itse valita vain laadukkaimmat ja mieleisesi raaka-aineet. Miltä kuulostaa suklaasaippua, vuohenmaitosaippua tai kahvisaippua? Tällä kertaa emme ehtineet paneutua saippuan tekemisen saloihin, mutta selkeä innostus saippuamaailmaa kohtaan jäi kytemään sisälleni ja aion perehtyä aiheeseen. Ehkä saippuoista myöhemmin lisää uuden postauksen merkeissä. Koko serkun perhe peseytyy päästä varpaisiin itsetehdyillä palasaippuoilla, mitä ylellisyyttä!
Herkulliset saippuat

Erilaisia muotteja

Koska perheeseen kuuluu lampaita, on luonnollista, että talosta löytyy myös oman lampaan villoista tehtyä lankaa, jota talon emäntä ahkerasti hyödyntää mitä upeimpiin käsitöihin. Löytyi torkkupeittoa, kaulaliinaa, lapasia, sukkia ja jopa maailman upeimmat neulotut haaremihousut, jotka sain kunniakseni ottaa käyttööni.

Villaa

Toisena päivänä ruuaksi oli mitä parhainta hirvestä, omasta possusta ja juureksista pitkään leivinuunissa haudutettu pata. Kyllä - minäkin söin - lihaa. Viime aikoina kehoni on alkanut valmistella minua lihan syöntiin. Kun on kyse erittäin laadukkaasta oman tilan lihasta ja riistasta, en näe yhtään syytä jättää makuelämystä väliin. Oli mahtavaa huomata ja nähdä, että laadukas ruoka ei tarvitse ylimääräisiä mausteita, koska raaka-aineet maistuvat taivaallisilta, sellaisenaa. Kevyesti suolaa ja pippuria ja lopputulos oli täydellinen.

Aion myös jatkossa syödä lihaa silloin tällöin, kun tarjolla on laadukkainta mahdollista sorttia, tietysti oman kehon tarpeita kuunnellen. Ruokajuomana sain maistella veden ohessa vastalypsettyä vuohenmaitoa, joka oli erityisesti Pihlan herkkua.

Keittiön tunnelmaa
Täällä kelpaa tehdä ruokaa! Huomatkaa pöydällä aidosti tuoreet, omien kanojen munat.

Kahden päivän aikana sain huomata, että serkkuni on äärimmäisen taitava käsityöläinen. Vein lapsille tuliaiseksi magneettikorut ja vastalahjana sain maailman sievimmät kuviovillasukat... Joiden tekeminen aloitettiin siis vasta saapumisemme jälkeen. Molemmat päivät olivat täynnä puuhaa ja tekemistä ja silti kummallisesti sukat ehtivät valmistua ennen lähtöämme. Ylämaalla aika pysähtyy.

Joulupalloja: Neulottua villalankaa, täytteenä oman lampaan villaa.




Lapset viihtyivät erittäin hyvin, päivät olivat täynnä leikkejä, riemua ja oivalluksia.. Päivien mittaan ulkoiltiin, hoidettiin eläimiä, tehtiin sohvan patjoista liukumäki/laiva/milloin mikäkin, leikittiin leluilla, piirrettiin, maalattiin ja välillä katsottiin vähän lastenohjelmiakin. Havaitsin aika pian, että Pihlan pikkuserkut ovat äärimmäisen taitavia ja ongelmanratkaisukykyisiä ikäisikseen. Tällaisessa paikassa luonnon keskellä lapset saavat vapaasti tutkia, elää ja kokea ympäristöään ja kun välillä päät kopsahtelee, on äidin lohdutus ja syli aina tarjolla sitä tarvitsevalle. Lapsille ollaan läsnä ja aina on aikaa pienelle hassuttelutuokiolle.


Bääää!
Yksikään sielu ei ole Ylämaalla onneton. Kokoonpanoon kuului tällä hetkellä kissoja, koiria, lampaita, vuohia, kanoja sekä viiriäisiä. Eläimet pääsevät kesällä laitumelle ja niitä hoidetaan suurella rakkaudella ja intohimolla. Nytkin päästimme vuohet pienelle happihyppelylle ja miten onnellisia ne olivatkaan! Juoksentelua, syöksyjä, kurveja... Kuvitelkaapa tehotuotantoeläimiä, jotka eivät välttämättä pääse koko elämänsä aikana näkemään päivänvaloa. Päivät kuluvat paikoillaan yhdessä kohdassa kytkettynä. Stressaantunut, kaasuun pakattu kaupan liha ei mielestäni ole terveellistä kenellekkään, saati sitten eettisesti mistään kotoisin. Onneksi meillä on vapaus tehdä valintoja elämässämme! Pihlalla riitti riemua ja iloa katsellessa vuohien ilakointia.

Päivää!

Viiriäiset
Joka päivä saatavilla oli juuri munittuja tuoreita kananmunia. Tällaista ei pääse kokemaan missään muualla. Laatu ja maku ylittävät parhaatkin kaupan luomumunat 100-0.

Tuoreita munia

Onnellisten kanojen orsi


Navettaan rakennettu uuni helpottaa ja mahdollistaa lämpimän veden eläimille myös talvisin

Miljööstä huokuu rauha. Jokaiselle ihmiselle tekisi äärimmäisen hyvää edes kerran elämässään päästä kokemaan tällaista elämää. Kaikkea ympärillä olevaa oppii arvostamaan ja kaikki pyritään käyttämään eikä mitään heitetä pois. Kauppalaskut puolittuvat ja turhat tarpeet karisevat. Kuitenkin yltäkylläisyyttä on joka puolella. Kesäisin avomaalla ja  kasvihuoneessa kasvatetaan oman sadon juureksia ja vihanneksia.



Pieni apuri

Kesää varten on rakennettu kasvihuone

Pienoiset

Pikkuserkukset

Opin kahden päivän aikana enemmän kuin olisin koskaan osannut arvata. Blogin kautta pystyn välittämään teille pintaraapaisun siitä kaikesta, mitä olen saanut kokea. Ruokavalioni viherpirtelöineen ja superfoodeineen koki vierailumme aikana suuria mullistuksia ja mukautumista, jonka kiitollisena otin vastaan. Mitä rikkautta onkaan syödä oman tilan satoa, vaihtuvasti kauden mukaan. Aina riittää jotain puuhasteltavaa, tylsyys on kokonaan karkoitettu Ylämaalla. Eläimet, lapset ja aikuiset elävät sulassa sopusoinnussa. Mitään ei osaa kaivata eikä mitään puutu, ja jos näin on, se valmistetaan itse. Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin se onnellisuus ja ajattomuus, joka Ylämaalla vallitsi. Vaikka lomaa ei ole ja päivässä riittää tekemistä, se ei tunnu työltä, eikä kiireeltä. Aina on aikaa. Jokainen hetki on täydellistä itsensä toteuttamista ja ilmentämistä.

Kaikkea tätä, Elämää Älymaalla, voit seurata myös serkkuni blogista osoitteesta http://alymaalla.blogspot.fi/ Oma lempipostaukseni maatilan päivän töistä, ripauksella mukavaa angstia, löytyy täältä

Kiitos, että saimme hetkeksi hypätä 2000-luvulta tähän satumaiseen miljööseen, ja olla osana yhden Onnellisen perheen elämää. Saimme virittäytyä rauhallisesti joulun (t)aikaan vailla mainoksia, renkutuksia ja ostoskeskusten kirkkaita valoja. Hidasta Elämää -sivustoa lainatakseni: "Hidasta. Olet jo perillä."

“Elämämme päämäärän hyvyys tai huonous riippuu siitä, millaisen tien valitsemme päästäksemme siihen ja miten me tuon tien kuljemme” – Paulo Coelho

maanantai 9. joulukuuta 2013

Energiahoitojen kysytyimmät -lista TOP 10

Ihmiset ovat usein kiinnostuneita energiahoidoista ja esittävät monenlaisia kysymyksiä hoitoihin liittyen. Suomen Energiahoitajat ovat koonneet kymmenen kysytyintä kysymystä ja vastausta tietopankiksi teille, olkaa hyvät!


1. Mihin hoito auttaa?

Vastaus: Kaikenlaisiin fyysisiin ja psyykkisiin ongelmiin. Kehon energia vaikuttaa aivan kaikkeen joten energiahoidoilla on mahdollista vaikuttaa hyvin laaja-alaisesti.


2. Toimiiko hoito oikeasti?

Vastaus: Kyllä. Tästä on hyvä esimerkki asentovirheiden erittäin nopea korjautuminen joka on mitattavissa välittömästi hoidon jälkeen.


3. Onko tämä huijausta? 

Vastaus: Ei, ainakaan meidän tekemänä. Epärehellisiä toimijoita on varmasti liikkellä tälläkin alalla mutta täytyy muistaa, että jos tuloksia ei tule, ei epärehelliselle toimijalle riitä kovin kauaa asiakkaitakaan. Vertailun vuoksi sanottakoon, että suurin osa asiakkaistamme tulee meille tyytyväisten asiakkaiden suosittelujen kautta. Lisäksi tarjoamme hoidoillemme täydellisen tyytyväisyystakuun. Jos tuloksia ei tule, et maksa mitään.


4. Mitä hoidossa tapahtuu?

Vastaus: Hoidossa korjataan asentovirheitä, avataan kehon luonnollista energiakiertoa, poistetaan stressiä ja tunnepuolen jumeja. Hoitoja painotetaan eri osa-alueille sen mukaan mitä kukin asiakas tarvitsee. Käytännössä hoidossa ollaan aina vaatteet päällä ja hoidettava istuu, seisoo tai makaa hoitopöydällä riippuen tekniikasta mitä tehdään. Toisissa tekniikoissa kosketetaan kevyesti keholle, esim. kun mitataan virheasentoja mutta useimmat tekniikat voidaan tehdä myös koskettamatta, jos asiakas ei pidä siitä että häneen kosketaan.


5. Onko tässä mukana pahuuden voima?

Vastaus: Ei. Hoito on täysin luonnollista eikä siihen liity mitään magiaa tai rituaaleja. Energiahoitoihin joskus liitetty mystisyys ja outous tulee vain tiedon puutteesta. Jos ihminen ei jotain ymmärrä ja se häntä hämmästyttää niin sille pitää keksiä jokin selitys. Jos selitystä ei pysty löytämään olemassaolevasta tiedosta(länsimaisille tämä on tiede) niin ihminen selittää asian joko huijaukseksi tai yliluonnolliseksi tapahtumaksi riippuen siitä onko kyseisen henkilö puhtaasti materialisti vai ei.


6. Onko tämä uskomushoitoa?

Vastaus: Ei ole. Hoito toimii riippumatta siitä uskooko hoidettava vai ei tai edes tietääkö hän mitä hänelle ollaan tekemässä. Myös pienet lapset ja kotieläimet saavat yleensä nopeaa apua hoidoista vaikka he eivät pysty uskomaan tai olemaan uskomatta hoitoon.


7. Onko tulos pysyvä?

Vastaus: Riippuu hyvin monesta tekijästä. Onko otettu riittävästi hoitoja, jotta syy on saatu pois? Tämä lienee tärkein tekijä. Joskus henkilö voi joutua muuttamaan tuhoisia elintapojaan jos hän itse omalla käytöksellään luo sairautta uudelleen. Ihannetapauksissa yksi hoito riittää poistamaan kymmeniä vuosia vaivanneen ongelman pysyvästi. Koska emme hoida vain oiretta, saamme yleensä parempia ja pysyvämpiä tuloksia myös muille “mahdottomissa” tapauksissa.


8. Kuinka pukeudun hoitoon?

Vastaus: Hoidossa tärkeintä on pystyä olemaan mahdollisimman rentona. Tämä mielessä pitäen voit itse miettiä kuinka pukeudut. Hirveän monta vaatekerrosta saattaa hiukan haitata mittaamista, joten ei kuitenkaan ihan pilkkihaalari päällä kannata tulla.


9. Voiko vaiva pahentua?

Vastaus: Ei, mutta puhdistusoireita saattaa tulla jos kehossa on paljon kuona-aineita ja tämä voi tuntua hetkellisesti oireen pahenemisena. Tässä vaiheessa pitää keholle antaa lepoa ja vettä jotta puhdistuminen saadaan päätökseen. Tämän jälkeen olo on parempi kuin aikaisemmin eli lopullinen hoitotulos on saavutettu. Puhdistusoireita tulee kuitenkin harvoin ja yleensä aina hoidosta lähtiessä on paljon parempi olo kuin ennen hoitoa.


10. Montako hoitoa tarvitaan?

Vastaus: Riippuu hyvin monesta tekijästä ja tätä on mahdotonta tietää etukäteen. Yleensä 1-3 hoitoa joko parantaa vaivan kokonaan tai se on merkittävästi parantunut.


Lähde: Suomen Energiahoitajat

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Fitnessfirst

Minulta on usein kysytty mistä ostan tuotteita raakaleivonnaisiin ja omaan käyttööni. Tavalliset marketeista saatavat pähkinät ovat kalliita ja sisältävät runsaasti torjunta-ainejäämiä. Luomulaatuisia pähkinöitä en ole tavallisissa kaupoissa nähnyt lainkaan.

Tykkään itse tilailla raaka-aineeni netin kautta, koska nettikaupoissa valikoima on laaja ja pakkauskokovaihtoehtoja runsaasti. Tilaan yleensä säästöpakkauksissa (n. 1kg) cashewt, mantelit, siemenet, ym. Superfoodit tilaan usein myös netin kautta.

Loistava vaihtoehto esimerkiksi raakasuklaan raaka-aineiden ostamiseen on Fitnessfirst. Valikoimasta löytyy erittäin laajasti erilaiset superfoodit, patukat, terveelliset välipalat, pähkinät, siemenet, teet, kahvit, jne... Juurikin Fitnessfirstiltä olen tilannut ehkä laadukkainta kahvivalmistetta, johon olen törmännyt, Cafe Cepsiä, joka sisältää luomulaatuisen kahvin lisäksi lääkinnällisiä sieniä, reishiä ja cordycepsiä. Nimenomaan Cafe Cepsiä on päässyt maistelemaan Maijun Muutsiloista erilaisissa tapahtumissa.

Ilokseni voin ilmoittaa teille, että tästä päivästä lähtien kaikki lukijani, asiakkaani ja ystäväni saavat Fitnessfirstin tilaustensa loppusummasta 8% alennuksen koodilla mennikko. Nyt kaikki varastot täyteen ja jouluostoksille!

www.fitnessfirst.fi

lauantai 30. marraskuuta 2013

Tunteista, lyhyesti.

Olen saanut nähdä ja kokea monenlaisia ihmistyyppejä elämäni varrella. Erityisesti viime aikoina elämääni on tupsahdellut mitä persoonallisempia ja toinen toistaan ihanampia yksilöitä, kiitän koko sydämestäni teitä kaikkia. Rakkaudesta ihmisiin kirjoitinkin jo aiemmin.

Olen pohtinut kovasti ihmismielten koukeroita ja erityisesti tunteita ja niiden anatomiaa. Tuntemisen (kiehtova!) maailma on avautunut jonkin verran energiahoitoihin tutustumisen myötä, mutta ennen kaikkea omien kokemusteni siivittämänä. Myös monella läheisellä ihmisellä ympärilläni on nyt käsillä suuria tunteita, aivan kuin jonkinlainen suuremman mittakaavan puhdistautuminen kuuluisi juuri tähän aikaan.

Meni pitkä aika, että en voinut hyväksyä negatiivisten tunteideni olemassaoloa. Luulin, että minusta kumpuaa loputtomasti hyviä tunteita, ja että voin aina suhtautua kaikkiin ja kaikkeen rakkaudellisesti. Niin halusinkin. Samalla patosin sisälleni valtavan määrän tunteita, joiden olemassaoloa en myöntänyt olevan olemassa. Aina, kun kohtasin jonkun epämiellyttävän tilanteen, uskottelin itselleni että kaikki on hyvin (mikä tietysti joiltain osin pitää paikkaansa) enkä suostunut tuntemaan mitään negatiivista. Ihmismieli on loistava piilottamaan asioita muilta ihmisiltä, mutta mestari piilottamaan asioita itseltään!

Yksi syy tähän lienee se, että meidän on perinteisesti kasvatettu piilottamaan tunteemme. Heikkoukset paljastamalla olemme täysin alasti, antautuneena. Se pelottaa. "Pojat ei itke" lienee yksi pahimmista kuulemistani lauseista, joka onneksi alkaa tänä päivänä olla jo ns. "vanhaa tietoa". Ihmisillä on tapana uskotella että "kaikki on hyvin", vaikka toisesta voi aistia kilometrien päähän että näin ei ole. Olemme mestareita patoamaan myös hyviä tunteita itseltämme. Kuinka monta kertaa jossain innostavassa tilanteessa vain hymyilemme tyynen rauhallisesti, vaikka sisäinen pieni lapsemme haluaisi itkeä, kiljua, huutaa ja pomppia riemusta.

Vahvoja tunteita reilun parin vuoden takaa
Lapset ovat hyvä esimerkki siitä, että tunteet koetaan silloin kun ne ilmaantuvat. Kaupparaivarit, itkupotkuhuudot kun ei haluta pukea vaatteita tai riemu siitä, että vanhempi tulee töistä kotiin, kaikki ovat voimakkaita tunteita, joiden annetaan virrata vapaana. Lapsi ei mieti mitä muut ajattelevat. Lapsi heittäytyy sataprosenttisesti kokemaan käsillä olevaa tunnetta - ja kappas - muutaman sekunnin - tai minuutin - kuluttua tunne on koettu täydellisesti. Se jää tarpeettomaksi. Lapsi ei kasaa isoa mustaa katkeruuden möykkyä sisälleen. Pääasiassa lapsi ei jää miettimään tai murehtimaan menneitä, saati tulevaa, eikä sellaiseen ole tarvetta, koska kaikki tapahtuu tästä hetkestä käsin ja tässä hetkessä otetaan vastaan kaikki, mitä se meille ilmentää.

Mitä tunteiden patoamisesta seuraa? Stressaantuneilla ihmisillä on usein niska jumissa, selkä kipeä tai vatsaoireita. Tämä on erittäin tavallista energiahoitoasiakkailla, jotka ovat popsineet buranaa niskakipuun viikkoja (eikä ole auttanut.) Pitkään padotut negatiiviset tunteet kuten katkeruus, viha ja pelko aiheuttavat vakavia sairauksia.

Suosittelen säännöllisesti pysähtymään hetkeksi ja kysymään itseltään: "Mitä minulle kuuluu?" Itse kiinnitän huomiota pieneenkin alavireeseen olossani, jonka tunsin ennen nimellä "ihan ok". Koska oloni oli 90% ajasta ihan ok. Todellinen luonteeni on ehtymätön rakkaus, ilo, pyyteettömyys ja riemu. Erilaisiin myttyihin tämän todellisen minän edessä pyrin tarttumaan heti kun ne ilmaantuvat, täysillä, (mm. energiahoidoin). Ja päästää menemään. Silti edelleen jään itselleni välillä kiinni tunteideni piilottamisesta. Olen ihminen. Siis tunnen. Saan tuntea ja olla heikko. Mutta mikä tärkeintä, annan itselleni luvan olla onnellinen.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Hassu, häslä, epätäydellinen Maiju

Olen tehnyt matkani varrella useita havaintoja ja todennut, että pelko on tunteista äärimmäisen vahva ja upea esimerkki kehityskohteesta. Pelko kertoo aina siitä, että siinä piilee valtava energiamäärä vapautettavaksi, takaisin omaan käyttöön. Nykyään pyrin tarkastelemaan elämässäni pelottavia asioita ja ajatuksia ja usein jo hetken pohdinnan jälkeen lähden riemulla ja innolla niitä kohti, kehittääkseni itseäni. Pelot toimivat nykyään usein suunnan näyttäjinä ja ystävinä sen sijaan, että juoksisin karkuun. Kannattaa silti olla itselleen armollinen ja edetä omaan tahtiin. Pelko on nimittäin suunniteltu niin nerokkaasti, että se jaksaa kyllä odottaa niin kauan, että olemme valmiita kohtaamaan sen.



Minulle on kehkeytynyt vuosien mittaan järjetön esiintymiskammo. Muistan lapsuudessa olleeni usein johtajahahmo ja rakastin esiintymistä. Nuoruudessani ja erityisesti viime vuosina jokin on kuitenkin estänyt minua loistamasta ja antamasta itsestäni kaikkeni. Olen pohtinut asiaa monesta kuvakulmasta, käsitellyt osan peloista energiahoitojen ja ystävien avulla. Ilmeisesti en kuitenkaan ole kyennyt tarpeeksi pyörittelemään pelkojani ilman käytännön kokemusta, koska viime aikoina minulle on tarjoutunut mitä kummallisempia mahdollisuuksia antaa itsestäni paljon enemmän, esiintyä ihmisille. Eli mennä tulta päin.

Nähtävästi nyt aika on ollut kypsä minulle esiintymiskammon oikeaan käytännön kohtaamiseen. Minua pyydettiin "sattumalta" (sattumiin en usko, kaikki tapahtuu aina täydellisesti vastaamaan parhaiten tämän hetkistä kehitystäni) erään teatterin harjoituksiin kertojan rooliin. Edellinen näytelmäesiintyminen taisi olla ala-asteella. Mitä ihmettä, miten löydän itseni tällaisesta tilanteesta nyt, 26-vuotiaana esiintymiskammoisena tavallisena ihmisenä, joka on pysynyt kaukana teatterikulttuurista? Hetken asiaa pohdittuani oivalsin, että näytteleminen on pehmein ja erittäin oiva tapa saada kosketusta esiintymiseen, vaikka samalla mietin että mitähän oikein olen tekemässä. Päätin lähteä innokkaasti esiintymiskammoani kohti. Ensimmäiset harjoitukset pelottivat ja jännittivät minua valtavasti. Melkein tärisin. Jo ensimmäisten harjoitusten aikana sain kokea, että sain aivan uudenlaista energiaa, naurua, iloa ja leikkisyyttä elämääni. Olen nauttinut yhdessä tekemisen ja luomisen riemusta täysillä! Seuraava haaste tällä saralla on helmikuussa koittava ensi-ilta. Hui.


Raakasuklaan Perusteet @ Heinola
Jotenkin kummallisesti eteeni ilmaantui myös mahdollisuus kertoa Raakasuklaan perusteista kurssin muodossa. Minulla on tietoa ja taitoa paljon, jota haluan mahdollisuuksien mukaan jakaa eteenpäin. Niinpä järjestyi mahdollisuus pitää kaksi suklaakurssia, toinen Heinolassa ja toinen Lahdessa. Tällä kertaa minun oli aika kohdata pelkoni vähän syvempää, mitä kaikkea voisikaan mennä pieleen?

Paljonkin. Kurssilaiset istuivat valta-osan ajasta hiljaa paikoillaan. Myönsin, että nyt vähän jännittää ja sekoilin sanoissani. Suklaat eivät ehtineet jähmettyä kovissa muoteissaan tarpeeksi ja ne piti kaivaa haarukoilla maisteltaviksi. Hetkellisesti koko tilanne vaikutti olevan huonosta komediasta. Samassa ymmärsin, että minä olen mikä olen. Minä olen ihana, hassu, häslä, (epä)täydellinen Maiju. Mitä muutakaan voisin? Säilytin oman sisäisen voimani koko tapahtuman ajan ja sain huomata, että suklaastani pidettiin. Suurin pelkoni esiintymisessä, eli jonkinasteinen epäonnistuminen, oli siis rehellisesti kohdattu silmästä silmään, myönnetty, ja sen jälkeen jopa opittu rakastamaan sitä!


Raakasuklaan Valmistuspaketti
Minä olen minä. Olen intoa pursuileva, sanoissa sekoileva, pelokas, häslä, oma itseni. Huomasin, että juuri tämän ominaisuuden takia, monen saattaa olla helppo samaistua minuun ja niin usein minua on kuvattu lämpimäksi ja helposti lähestyttäväksi ihmiseksi, koska sitä minä olen. Mikä uskomaton voima piileekään itsensä ja jokaisen puolensa hyväksymisessä ja rakastamisessa sen sijaan, että viimeiseen saakka yrittää kieltää asian olemassaolon. Riemuvoitto! Seuraava suklaakurssi meni erittäin lämpimässä ja intiimissä tunnelmassa kynttilän valossa ja nauraen ja nauttien. Kiitos kaikille teille, jotka autoitte minua oivaltamaan näin valtavia asioita itsestäni ja jakamaan sen kaiken ilon kanssani, vain olemassa läsnä.


(Itsensä) Voittaja-ainesta?
Esiintyminen on edelleen suurin kehityskohteeni ja toistaiseksi pelkoa on vapautettavaksi vielä suuret määrät. Upeaa saada seurata omaa kehitystään, omalla polullaan. Tänään tein jotain, mitä en olisi voinut kuvitella pahimmassa painajaisessanikaan vielä vuosi sitten. Pääsin luennoimaan lähes 40-henkiselle yleisölle, mikrofoniin puhuen, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Olin valmistautunut haasteeseen mielen tasolla jo kauan. Päätin olla ajattelematta liikaa koko asiaa, ja vasta tänä aamuna viherpirtelöni kanssa istuin alas ja aloin suunnitella, mitä haluan yleisölleni sanoa. Jännitystä oli ilmassa mutta jokin kummallinen rauha säilyi sisälläni koko ajan. Jokin, joka ei ole koskaan aiemmin ollut läsnä. Paikan päällä onnistuin jälleen pysymään voimassani, kertomaan nöyränä ja pelokkaana rehellisesti itsestäni, ottamaan yleisöni ja luennon lopulla aika jopa loppui kesken. Sain paljon hyvää palautetta ja kiinnostusta palveluideni osalta, mutta paras palaute oli kaikessa yksinkertaisuudessaan: "Maiju, sinusta huokui tänne yleisöön saakka uskomaton lämpö ja innostus, kiitos Sinulle."

Kuinka paljon minulla onkaan annettavaa kaikkine heikkouksineni ja vahvuuksineni Teille kaikille ja kuinka paljon tunnenkaan innostusta ja mikä parasta, saan jakaa sitä muille, ylittämällä itseni ja kohtaamalla pelkoni. Pelkään, joten olen rohkea. Kuinka paljon Sinulla on annettavaa maailmalle ja itsellesi, kohtaamalla heikkoutesi ja olemalla juuri se ihana epätäydellinen itsesi, joka olet, tässä, juuri nyt?!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Pikkuisten Menninkäisten iltapalamuutsi

Pieni menninkäinen saapui taas tänään äitin helmaan ja ilta meni vauhdikkaasti lukien Lumikkia, tankoillen (3-vuotias ja kiipeää jo pienen matkan itse tankoon!) ja pelaten Pikku Myy -peliä. Iltapalalla päätin antaa päätösvallan tuolle älykkäälle olennolle valita raaka-aineet omaan smoothieensa. Lopputulos on yksinkertainen ja miellyttää varmasti muitakin pikkumenninkäisiä, olkaa hyvät!


Pihlan Iltamuutsi

1 luomubanaani
1 luomuomena
kourallinen ruukkusalaattia
loraus Nature's Sunshine nestemäistä lehtivihreää
ripaus laadukasta suolaa
jäähdytettyä pakuriteetä


Anna menninkäisen painaa blenderi päälle valvontasi alla. SURRURR & NAMNAM!

Tämä oli varsinainen hitti! Muutsi maistuu mitä parhaiten kun pieni näkee mitä sinne laitetaan. Pilli tuo lisäulottuvuutta muutsin maisteluun. Hetken kuluttua keittiössä raikui "Otan äiti lisäääää! Otan äiti lisäääää! LISÄÄÄÄ!!"




Radiossa!

Huomio kaikki aamuvirkut lukijat! Huomenna keskiviikkona 13.11. tulee YLE Lahden radiosta ulos juuri nauhoitettu haastatteluni koskien keskiviikon sekä lauantain Raakasuklaan Perusteet -iltoja. Lähetys tulee ulos ennen klo 7 aamulla. YLE Lahden ohjelma kuuluu suorana täällä.

Nyt valmistamaan, mitäpä muutakaan, kuin suklaata, lauantain ravintolapäivää varten. Mukavaa alkanutta viikkoa, nähdään mahdollisimman monien kanssa huomenna ja lauantaina!






sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Elämänasenne - Oma valinta

Elämä on. Olemme ja elämme täällä kukin omanlaistamme elämää. Ulkoiset olosuhteet vaihtuvat jatkuvasti, työt muuttuvat, lapsia syntyy, taloja ostetaan, joskus työt loppuvat, tulee ero ja talo menee alta. Mikään muu ei ole pysyvää kuin jatkuva muutos. Hyvin usein rakennamme onnemme tai onnettomuutemme näihin helposti järkkyviin ulkoisiin tekijöihin. Kun meille tapahtuu jotain hyvää, olemme onnemme kukkuloilla, ja kun se hyvä meiltä "viedään", olemme pohjamudissa. Valaisen muutamia omiin näkemyksiini ja kokemuksiini perustuvaa ajatusta koskien elämänasennetta. Sinulla voi ja saa olla omasi! Yritän kerätä ajatukseni mahdollisimman tiiviiksi paketiksi, mutta tekstin pituus saattaa olla normaalia blogipostaustani hieman pidempi.


Kauneutta on joka puolella
Ulkoisista hyödykkeistä nauttimisessa ei ole mitään vikaa. Tottakai ystävien näkeminen tai vaikka lottovoitto saa riemastuttaa ja mielestäni onkin hyvin suotavaa innostua ja tuntea huipputunteita aina kun mahdollista, nauttia kaikesta ympärillä olevasta täysillä. Kuitenkin on niin paljon niinsanottua turhaa (mikään ei koskaan ole "turhaa", koska kaikki kokemuksemme vie meitä johonkin suuntaan ja auttaa ymmärtämään itseämme entistä paremmin) tuskaa ja kärsimystä, joista on mahdollista luopua, helposti. Ulkoiset olosuhteet ovat muuttuneet aina, ja tulevat aina muuttumaan. Se, mitä minä yksilönä voin tehdä, on hyväksyä ulkoiset olosuhteet sellaisena kuin ne ovat. Vain muutos on pysyvää. Yksi suurimpia tuskan lähteitä on harha siitä, että voimme muuttaa jotain itsemme ulkopuolella olevaa asiaa tai kohdetta. Vasta muuttamalla itseä ulkoinen maailma reagoi ja palikat loksahtelevat paikoilleen, helposti ja vaivattomasti.

Toiseksi, jokaisella on vastuu omista tunteistaan. Mikään tai kukaan ei meitä loukkaa tai satuta. Erilaiset ihmiset ja tilanteet nostavat meissä itsessämme olevia (negatiivisia?) tunteita pintaan, käsiteltäväksi. Mitä ärsyttävämpi tai inhottavampi ihminen, sitä vahvemmin se sinussa nostaa omia myttyjäsi käsiteltäväksi. Jos asia on näin, eikö olisikin syytä olla kiitollinen jokaiselle ikävän tuntuiselle ihmiselle elämässäsi? Niin kauan, kuin ulkoistamme tunteemme ja uskomme, että itsemme ulkopuoliset tekijät ovat vastuussa niistä, saamme kokea jälleen kerran - ylimääräistä tuskaa.

Kolmanneksi, äärimmäisen tärkeää on opetella rakastamaan itseä. Kun arvostat itseäsi ja nautit omasta seurastasi, et pakkomielteisesti tarvitse jotain itsesi ulkopuolella olevaa. Näinollen voit vapaasti nauttia ja riemuita kaikista ulkoisista asioista ja tekijöistä niin kauan kuin niitä riittää. Ei ole tarvetta hajota kappaleiksi jonkun ulkoisen tekijän muuttuessa. Kun olet päästä varpaisiin ensin rakastunut tulisesti itseesi ja itsesi jokaiseen puoleen, ajattele, miten paljon rakkautta riittääkään muille ja koko maailmalle! Ja kun rakastat itseäsi, muita ja maailmaa, negatiivisuudelle jää entistä vähemmän sijaa elämässäsi.

Neljänneksi, yksi tärkeimpiä työkaluja on kiitollisuus. En voi riittävästi painottaa, miten radikaalisti elämäni on muuttunut opetellessani olemaan kiitollinen. Joka päivä. Kiitollisuus on yksi vahvimmista ja aikaansaavimmista voimista, joita olen elämäni aikana kokenut. Myös niinsanotuista huonoista kokemuksista löytyy paljon kiitollisuuden aiheita.


Kaikki on minusta kiinni. Minulla on vapaa tahto, ja jokaisessa hetkessä täysi vapaus päättää, mitä haluan tuntea ja mihin suuntaan itseäni kehittää. Kirjoitan tästä aiheesta, koska se on ollut erityisen lähellä minua viimeisten päivien ajan. Ensi viikolla saan osallistua kolmeen tapahtumaan smoothiebarin, muutsilan, merkeissä. Torstaina tarkoitukseni oli tehdä kräkkeritaikinaa ja testikräkkereitä, joita sitten voisin laittaa myyntiin. Yllättäen Gizmo, laadukas tehosekoittimeni, lopetti toimintansa eikä käynnistynyt enää. Kräkkeritaikina jäi puoliksi blendattuna mössönä käyttökelvottomaksi.

Tässä tilanteessa minulla on täysi vapaus valita miten haluan suhtautua tilanteeseen. Markettien hintatasoa huomattavasti kalliimpi tehosekoitin oli rikki. Muutama vuosi sitten olisin varmaan itkenyt ja vaipunut epätoivoon, "Miksi tämä käy JUURI MINULLE ja JUURI NYT kun on tärkeät työt menossa? Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän??" Negatiivisuus on niinsanottu helppo valinta. Helppo siksi, että siihen luisuu huomaamatta, helposti. Niinsanottu siksi, että ikävä olo on helposta kaukana!

Myönnän, että ensimmäinen ajatukseni oli "Voi paska". Hyvin pian kuitenkin ymmärsin, että nythän olen askeleen lähempänä vuosien ajan unelmoimaami VitaMixiä, jota ilmeisen vahvasti tarvitsen, kun käyttövolyymini on päivittäistä ja jopa yritykseni käytössä. Niinpä päätin riemuita ja olla iloinen, että seuraavaksi saan ikiomaksi upean VitaMixin! Sitä odotellessa lainablenderi kräkkereiden tekoon järjestyi hyvin pian eräältä ystävältäni, kiitos hänelle ystävällisyydestä. Kaikki mahdolliset keksityt ahdistuksen aiheet olisivat siis olleet olemattomia, turhia, ei todellisia.


Yksinkertaista Onnea
Tehosekoittimen rikkoutuminen valmisteli minua johonkin suurempaan. Perjantaina olin matkalla Pihlan kanssa parhaan ystäväni, Viivin luokse viikonlopun viettoon. Olimme noin kymmenen minuutin päässä Viivin luota, kun se tapahtui. Edellä oleva autoletka pysähtyi. En ehtinyt reagoida ja törmäsin edellä olevaan autoon. PAM! Seuraavaksi huomaan kuljettajan nousevan autosta ja tulevan juttusilleni. Olin hämilläni ja ihmeissäni, mitä juuri tapahtui, sattuiko minua, sattuiko Pihlaa? Pihla oli säikähtänyt ja itki takapenkillä turvaistuimessaan. Ajoimme läheisen kioskin pihaan selvittämään mitä oli juuri tapahtunut. Nousin autosta ja nostin Pihlan syliini ja rauhoittelin. Seuraavaksi kurkkasin toisen auton perää. Siinä oli muutama naarmu ja lommo. Sen jälkeen kävelin oman autoni luo, ja totesin, että koko keula oli mennyt ruttuun, vaikkei vauhti ollut kova. Toisen auton kuljettaja sai pienen puuhailun jälkeen autoni konepellin auki ja totesi, että "Aika pahalta näyttää. Taitaa olla lunastuskunnossa." Seuraavat hetket maailmani oli pysähtynyt. Tunsin, kuinka iso ahdistuksen aalto lähestyi valmiina iskemään kohti kasvojani. Pysyin hetkessä tietoisena siitä, että minä en ole tuo ahdistus. Tuossa se on, ihan vieressä ja tuntuu kyllä, mutta minä en ole se. Hyväksyin sen läsnäolon.

Siirryimme kuljettajan autoon keskustelemaan käytännön asioista. Huomasin, miten rauhallisena mies pysyi. Kävi ilmi, että hän oli tulossa juuri töistä ja menossa johonkin, mutta "Kiire meni jo. Enää ei ole kiire mihinkään." Mies oli autoalalla töissä ja keksi, että "On pieni teoreettinen mahdollisuus, että saamme autosi sellaiseen kuntoon, että sen voi siirtää". Hyppäsimme Pihlan kanssa hänen kyytiinsä, kävimme yhdessä vakuutusyhtiössä. Taas kerran sain uskomatonta ystävällisyyttä osakseni, kun saimme Pihlan kanssa käyttää henkilökunnan wc-tiloja kun pienellä tuli pissahätä ja kello oli jo niin paljon, että vakuutusyhtiön ulko-ovet olivat lukossa.

Tämän jälkeen kävimme Motonetissä ostamassa tarvikkeita autoni kunnostamiseen. Mies käytti meidät vielä lähikaupassa, josta hain jo nälkäiselle Pihlalle välipalaa. Ulkona oli jo pimeää. Pihla oli koko tilanteen ajan erittäin reipas ja iloinen, olen äärimmäisen ylpeä, että minulla on noin uskomaton lapsi. Mies soitti välillä vaimolle kotiin, että vielä menee aikaa ja taskulampun valossa kunnosti autoani. Pian hän totesi, että patentti pitää ja antoi neuvoja, mitä täytyy pitää silmällä ajaessamme takaisin Heinolaan. Kiitin ja lähdin jatkamaan matkaa, muutamaa tuntia myöhässä, Viiville.


Maailman suloisin otus, Pihla pieni Menninkäinen

Tässä vaiheessa meinasin pakahtua kiitollisuudesta. KUKAAN EI LOUKKANTUNUT. Edes pientä pintanaarmua ei kenestäkään osallisesta löytynyt. Kiitos. Kuinka ymmärtäväisiä meitä kohtaan oltiinkaan vakuutusyhtiössä, kun pääsimme takatilojen wc-tiloihin. Kuinka uskomattoman reipas tytär minulla on pysyessään iloisena varmasti ikuisuudelta tuntuvan ajan. Kuinka ihana ja ymmärtäväinen kolaroimani auton kuljettajan vaimo oli puhelimessa sanoessaan, että "Tulet sitten kun ehdit". Ja kuinka uskomattoman pyyteetön kolarin toinen osapuoli olikaan! Huutamisen ja rähjäämisen sijaan hän pysyi koko ajan tyynenä, vei minut vakuutusyhtiöön, soitti koko Kouvolan autokorjaamot ja huollot läpi auttaakseen minua autoni kanssa, osti varaosat, käytti meitä kaupassa ja auttoi vielä saamaan autoni ajokuntoon, vaikka vaimo odotti kotona ja oli pyhäinpäivän aatto! Onko tällaisia ihmisiä olemassa? En voi koskaan kiittää häntä kylliksi. Kuinka paljon sainkaan hyvyyttä osakseni muilta ihmisiltä yhden päivän aikana. Maailma on uskomaton ja ihmeellinen. Kiitos, kiitos, kiitos! Vaikka tästä alkaa auton mahdollinen korjaaminen, laina-auton hankinta, rahoituskysymyksiä, työkuvioiden uudelleen suunnittelu ja niin edelleen, minulla on vapaus valita tehdä kaikki nuo hyvällä mielellä. Ja ymmärtää, että ne ovat kaikki ulkoisia tekijöitä, joiden ei tarvitse vaikuttaa sisäiseen tunteeseeni. Sattumia ei ole.

Kuinka paljon tuskaa, surua ja ahdistusta tuo päivä olisi tuonut osakseen muutaman vuoden takaiselle Maijulle?! Pystyn tuntemaan syvää myötätuntoa ja jopa surua sen Maijun puolesta. Kuinka usein kiitollisuuden ja elämän ihmeellisyyden sijaan valitsemmekaan ahdistuksen, surun ja tuskan osaksemme? Elämänasenteemme on oma valintamme. Tuntemalla hyvää luomme lisää hyvää. Pelolla ja ahdistuksella tilaamme vastaavia kokemuksia lisää. Vetovoiman laki on pettämätön. Miten sinä haluat elämän ottaa vastaan?

Meidän tiimi

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Intoilua

Muutsi-Maiju Moi! Sykettä Syksyyn -tapahtumassa syyskuussa saivat
asiakkaat maistella maukasta suklaista raakakakkua.
Kun aamulla heräsin ja sain silmäni auki, päätin välittömästi että tänään on hyvä päivä. Tunne oli voimakas. Kalenterissa ei lukenut juuri mitään tämän päivän kohdalla, joten tällä hyvyydellä oli mahdollisuus ilmentyä parhaalla mahdollisella tavalla, kun en ollut etukäteen päättänyt miten aion tänään elää.

Aamupäivällä sain viettää hetken Pihlan kanssa tanssien ja kuunnellen Robinia. Nautimme yhdessä raakapitsaa mantelimaidon kera ja jälkiruokana herkuttelimme raakajäätelöllä. Myöhemmin päivällä sain myös antaa panokseni muutaman ihmisen hyvinvointiin energiahoitojen muodossa. Mikä onkaan parempaa kuin saada auttaa ihmisiä parantamaan itse itsensä. Reipas polkupyöräily keskustaan virkisti myös kummasti! Illalla sain vielä nautiskella erään ystäväni seurassa melkein-raakasuklaata lämpimän Instant Reishi -kupposen äärellä. Oli mukava maistaa vaihteeksi jonkun toisen tekeleitä, ja oli muuten hyvää.

Raakapitsaa
Olen viime päivinä pohtinut työtä ja työntekoa. Sitä, mikä on kaikkein lähimpänä sydäntäni. Mihin minulla on motivaatiota kaikkein eniten. Kun kiinnostuin ravinnosta kolme vuotta sitten, koko elämäni muuttui. Niinpä kaiken hyvinvoinnin keskellä juurikin puhdas, käsittelemätön ravinto on intohimoni. Ilahduin ja huvituin huomatessani, että tällä hetkellä kaikista lukkoon lyödyistä tapahtumista, joihin osallistun, saan olla mukana ravitsemuksen merkeissä. Smoothiebarin, muutsilan, merkeissä tai raakasuklaan perusteista kertoen. Miten kiitollinen saankaan olla siitä, että saan tehdä juuri sitä, mitä sydän tällä hetkellä eniten toivoo!

Päätin tämän kuluvan hyvän päivän aikana jossain kohtaa katsoa pitkästä aikaa Ravintolapäivän sivuja. Innostuin ja kauhistuin huomatessani, että seuraava ravintolapäivä on jo 16.11.! Enkä minä ole huomannut mitään! Viime ravintolapäivänä pääsin ensimmäisen kerran toteuttamaan haaveeni muutsilan muodossa ja päivä oli uskomaton. Silloin päätin, että haluan ehdottomasti olla mukana jatkossakin. Paitsi että tulevana ravintolapäivänä minulla on Raakasuklaan Perusteet -ilta Lahdessa. Päätin soittaa parhaalle ystävälleni Viiville (joka on muuten vastikään aloittanut myös oivaltavan, mielenkiintoisen ja erittäin persoonallisen blogaamisen elämän ja arjen ihmeistä, suosittelen!).

Hetken loistokkaan aivoriihen jälkeen saan ylpeänä todeta, että Muutsila Marja herää henkiin Luontaishoitola Marjan tiloissa ravintolapäivänä 16.11. klo 11-16, tervetuloa! Ja miten päivää voisikaan jatkaa paremmin, kuin Raakasuklaaillalla? Molemmat tärkeät tapahtumat mahtuvat päivääni, mitä luksusta! Voi tuottaa haastetta pysyä maan pinnalla kun saan viettää koko päivän mahtavassa seurassa mahtavalla ravinnolla, huhhuh.

Minun ja Viivin muodostamasta tehotiimistä ei muuten huumoria, iloa, naurua ja tehoa puutu, joten näitä tapahtumia ei kannata missata! Reseptien suunnittelu alkakoon... Ja niitä vinkkejä voisin ottaa kommentteina vastaan, mitä Sinä haluaisit Muutsilastamme löytyvän?

Team Maiju&Viivi: Keskipäivän karkelot
Kiitos tästä päivästä! Kiitos siitä "sattumasta", että mieleeni tuli kurkistaa ravintolapäivän nettisivuja. Kiitos mahtavasta suklaasta ystävälle. Kiitos ihanasta syksyisestä ilmasta ulkona. Kiitos tästä hyvästä mielestä, joka on ollut läsnä koko päivän ajan. Kuinka paljon tämä päivä toi mukanaan uutta innostusta ja mahdollisuuksia! Minä päätän, että huominen on vielä parempi.

torstai 24. lokakuuta 2013

Irtipäästäminen


Irtipäästäminen. Sana uhkuu syvää tyyneyttä ja viisautta. Irtipäästäminen on moniulotteinen käsite, joka on erityisesti viime aikoina näytellyt elämässäni suurta roolia ja ollut minulle oppiläksy numero yksi. Opiskelu jatkuu todennäköisesti koko elämäni ajan. Mitä irtipäästäminen sitten pitää sisällään?

Ensimmäisenä mieleen tulee irtipäästäminen jostain rakkaasta kuoleman tai eron hetkellä. Termiin liitetään helposti raskas, jopa surullinen tunnelataus. Irtipäästämistä on myös muuttaminen uuteen asuntoon tai hiusten leikkuu.

Näin hiljattain unen, jonka tapahtumapaikkana oli suuri ja korkea pilvenpiirtäjä. Siinä oli lukemattomia huoneita ja kerroksia, ja jokaisessa huoneessa oli oma teemansa. Yhdessä kerroksessa naurettiin sydämen pohjasta, seuraavassa ehkä itkettiin. Kuljin huoneesta toiseen, tapasin lukuisia ihmisiä elämäni varrelta ja joukossa oli myös monia, joita en entuudestaan tuntenut. Jotkut ihmiset pysyttelivät yhdessä huoneessa, toisten kanssa kuljin ja tutkin pilvenpiirtäjän eri kerroksia ja huoneita pidemmän aikaa. Koin monenlaisia keskusteluja, tunteita ja tilanteita. Sain viipyä kussakin huoneessa tilanteen vaatiman ajan, jonka jälkeen jatkoin matkaani. Halusin nähdä joka ikisen huoneen ja oppia mahdollisimman paljon pilvenpiirtäjän ominaisuuksista, olihan se aivan mahtava ja suuri rakennus!

Tuo pilvenpiirtäjä kuvastaa hyvin elämääni. Se sisältää monia tasoja ja huoneita. Tutkiessani niitä tapaan erilaisia ihmisiä ja tilanteita, ja jokaisesta saan jotain tietoa tai kokemusta, joka opastaa minut eteenpäin, seuraavaan huoneeseen. Välillä jostakin turvalliseksi muodostuneesta huoneesta poistuminen tuotti haikeutta ja jopa pelkoa, mutta seuraava huone olikin vielä tilavampi, täynnä toinen toistaan upeampia ihmisiä ja aktiviteettia. Mitä jos olisin jäänyt ensimmäisen kerroksen ensimmäiseen huoneeseen koko uneni ajaksi? En olisi koskaan saanut tietää miten korkea pilvenpiirtäjä todellisuudessa on, ja kuinka monimuotoisia kokemuksia se sisältääkään.


Kontrolli. Olen aina ollut loistava kontrolloija. Koko elämäni olen opetellut tehokasta ajankäyttöä ja asioiden kotrolloimista. Ajatusmalleista, uskomuksista ja ihmisistä kiinnipitäminen on luonut hetkellistä turvan tunnetta ja samaan aikaan kuitenkin tuottanut suurta tuskaa ja menettämisen pelkoa. Lopulta olin tullut pisteeseen, jossa kaikki energiani ja voimavarani menivät jatkuvaan kontrolloimiseen ja saavutuksieni ylläpitämiseen. Kunnes oivalsin päästää irti. Yksitellen karistin vanhoja rajoittavia uskomuksia ja toimintamalleja ja huomasin vapauden määrän lisääntyvän elämässäni. Yhtäkkiä ymmärsin, että mitä kovempaa yritän pitää kiinni jostain asiasta, sitä kovemmin se yrittää lähteä pakoon. Kun sen antaa mennä ja olla vapaa, se todennäköisesti palaa takaisin ja vielä mahtavammassa muodossa. Todellisuudessa ei ole mitään pelättävää.

Irtipäästämisen hetki on voimakas. Se ääretön helpotuksen ja ymmärryksen määrä, kun valtava määrä jumiutunutta energiaa vapautuu Omaan käyttöön! Kun oivaltaa, ettei ole mitään kiinnipidettävää eikä menetettävää. Irtipäästäminen on raskaan ja surullisen sijaan kevyttä ja riemullista! Todellisuudessa minä tiedän, että minulla on aina kaikki, mitä kussakin hetkessä tarvitsen. Vaikken sitä aina muistakaan.

Koko elämä koostuu irtipäästämisestä. Hengitämme sisään. Pidämme ilman hetken sisällämme ja päästämme sen uloshengityksen mukana menemään. Luotamme täydellisesti siihen, että seuraavaan hengenvetoon riittää happea. Mitä tapahtuisi, jos pelkäisimme jatkuvasti, että happi loppuu? Vetäisimme keuhkot täyteen ilmaa ja pidättäisimme sitä loputtomiin siinä pelossa, että seuraavaa henkäystä ei tule? Epämukavuus kohoaisi hyvin pian sietämättömiin lukemiin. Hengittää voi toki varovasti, puolittain, jännittäen koko ajan onko seuraava henkäys viimeinen. Tällöin on mahdoton havannoida mitään muuta, missä olet, kenen kanssa, mitä tekemässä. Vain vapaana kulkeva luonnollinen hengitys pitää meidät elossa.

Koen seisovani nyt enemmän omilla jaloillani kuin koskaan. Itseasiassa en ole koskaan aiemmin uskaltanut edes yrittää seisoa omilla jaloillani. Kuinka voimallista onkaan, kun arjen keskellä huomaan tosiaan seisovani tässä, hengitellen sisään ja ulos, vapaasti, tutkien ja ihaillen ympäröivää maailmaa ja sen mahdollisuuksia, avoinna elämälle, luottaen, että kaikki on aina juuri niinkuin pitääkin. Maailma tosiaan elää ja on, vaikka en sitä yrittäisikään kontrolloida. Kiitos!